”Sankarimuotoilija on kuollut” oli väitöstilaisuuteni (2014) lehdistötiedotteen ”klikkiotsikko”. Kukaan ei ollut kuollut, eikä väitöskirjani käsitellyt muotoilun sankaruutta. Arkisempi vaihtoehto ”Muotoilu on sosiaalinen prosessi” lehdistötiedotteen otsikkona ei olisi ehkä kiinnostunut toimittajia.
Väitökseni käsitteli muotoilun käytäntöjä, ja lopussa päädyin muotoilijan identiteetin rakentamisen merkitykseen: muotoilija muotoilee itsensä ja tuote seuraa perässä.
On ilahduttavaa, että enää ei ole sankarimuotoilijoita julkisuudessa – ainakaan niin paljon kuin parikymmentä vuotta sitten. Muotoilun kenttä on laajentunut; suuri osa muotoilijoista tekee arkista asiantuntijatyötä teollisuuden, kaupan, rakentamisen ja palveluiden suunnittelijoina. Ei niistä, saati julkisen puolen muotoilijoiden työstä voi saada klikkiotsikkoja.
Monen muotoilijan työ on myös niin abstraktia, että sitä on vaikea hahmottaa. Jotenkin se liittyy kehittämiseen. Muotoilun tulevaisuus liittyy tulevaisuuden muotoiluun; muotoilija työstää tulevaisuutta, ja kun valmistunutta tuotetta juhlitaan, muotoilija suunnittelee jo uusia juttuja.
Muotoilijoiden jäsenjärjestö Ornamo käyttää Nace2008 -toimialaluokitusta, jossa muotoilun toimiala jaetaan muotoilutoimistoihin, digitaaliseen muotoiluun, muotoiluintensiiviseen valmistukseen ja rakennetun ympäristön muotoiluun. Tämä luokitus siis määrittelee arkkitehtien työn muotoiluksi. Sitähän se on, eikö?
Byrokraattiset luokitukset eivät aina vastaa todellisuutta, joka on monimutkaisempi: muotoilun kenttä on siellä ja täällä.
Muotoilun varsinainen potentiaali on kuitenkin aikaisemmin mainitut teollisuus, kauppa, palvelut ja rakentaminen, joiden yhteenlaskettu liikevaihto oli lähes 500 mrd. vuonna 2023. Näillä aloilla muotoilijat työskentelevät in-house-muotoilijoina tai muotoilutoimistojen kautta.
Arkimuotoilijat arvoon ja esille!
Muotoilun konteksti
Muotoilu palvelee yritysten (tai julkisten toimijoiden) tuotekehitystä ja innovaatiotoimintaa, tavoitellen siten taloudellista menestystä – talouskasvua ja vientiä. Muotoilu pyrkii vaikuttamaan ympäristöön ja yhteiskuntaan, ja siten muotoilu kuluttaa luonnonvaroja ja aiheuttaa luontokatoa ja ilmastonmuutosta.
Muotoilijan henkilökohtainen konteksti on tietenkin oma talous, itsensä toteuttaminen ja merkityksellisen työn tekeminen. Hänen mielenmaisemansa voisi helposti ajatella olevan kasvuun (growth) suuntautunut ja pyrkivän kehittymään; paremmaksi ihmiseksi ympäristössään.
Kärjistetysti muotoilijaa motivoi maailman parantaminen ja johtajaa / yrittäjää / ekonomia motivoi menestys, erityisesti taloudellinen. Muotoilijoiden ja johtajien arvot, tausta, koulutus ja työympäristö – maailmankuva – on erilainen, siten he eivät voi ymmärtää toisiaan, mutta tarvitsevat toisiaan. Yhteistä kieltä ei voi olla, mutta toista on siedettävä.
Muotoilun sisältö

Kuusamon Uistin Oy:n tuotekehityspäällikkö Jyri Junttilan muotoilema Nordgrip-suksiside. Kuva: Ilkka Kettunen
Buchananin (2001) tunnetussa mallissa muotoilun kohteiden neljä tasoa ovat kehittyneet historian saatossa: grafiikka, fyysiset tuotteet, aineettomat tuotteet ja systeemit (strategia, liiketoiminta, organisaatiot, hallinto). Mortati (2022) tuo viidennen tason muotoilun toimintaan: suhteet. Tämä tarkoittaa oppivia ympäristöjä ja teköäly-ympäristöjä, joitta fokus on datassa ja keskusteluissa.
Siinä missä aikaisemmin muotoilija pyrki suunnittelemaan täydellistä lopullista tuotetta, viides ulottuvuus on aina keskeneräinen ja jatkuvasti muuttuva; valmista ei tule koskaan.
Muotoilun onnistumisen arviointiin sopii hyvin Niiniluodon (2020) kaava TA=6E+S: efektiivisyys, ekonomisuus, ergonomisuus, esteettisyys, ekologisuus, eettisyys ja sosiaalisuus. Nykyisessä muotoilun keskustelussa tuntuu korostuvan ekologisuus. Muotoilun vahvuus on perinteisesti ajateltu olevan esteettisyydessä. Muotoilun tulevaisuus liittyy johonkin Niiniluodon mainitsemaan ulottuvuuteen.
Hyvä maku saattaa olla yksi ainoita asioita, joissa ihminen pärjää tietokoneelle (Storås 2024).
Muotoilun prosessi
Vallitseva näkemys siitä, miten tuote tai palvelu syntyy ajassa, on lineaarinen. Muotoilu on ongelmanratkaisua. Määritellään ongelma, kerätään tietoa ja käyttäjän toiveita, ideoidaan, karsitaan ja kehitetään ratkaisuja, testaillaan ja arvioidaan. Prosessin aikana voidaan käyttää erilaisia menetelmiä, joista muotoutuu muotoiluajatteluksi tai palvelumuotoiluksi kutsuttuja lähestymistapoja.
Iso-Britannian Design Councilin 2003 lanseeraama prosessimalli Double Diamond on yleisesti hyväksytty normatiivinen kuvaus muotoiluprosessista. Mallin menestykseen takana ovat englannin kieli, nerokas nimi ja visuaalinen muistettavuus.
Double Diamond tai joku vastaavista kymmenistä muotoiluprosessimalleista voi olla hyödyllinen; jostakinhan sitä on aloitettava. Mallit eivät kuitenkaan vastaa sitä mitä muotoiluprosessissa käytännössä tapahtuu, vaikka tekijät itse niin sitä jälkikäteen selittävä ja uskovat niin itse rationaalisesti toimineensa. Menetelmiä korostavat mallit typistävät muotoilutekemistä mekaaniseksi tapahtumaksi, jonka vaikka robotti voi tehdä, kunhan siihen syötetään oikeat lähtötiedot.
Rylander Eklund ym. (2022) näkevät muotoilun enemmän merkityksen rakentamisena, jossa muotoilijan seikkailullinen asenne yhdistyy harjoitettuun kulttuuriseen herkkyyteen, mielikuvitukseen, improvisaatioon ja muotoilijan keholliseen kokemukseen.
Siinä missä lineaarinen ongelmaratkaisu pyrkii kesyttämään kaaoksen, herkkyyttä korostava näkemys halaa kaaosta. Weickin (2001) mukaan muotoilijat pystyvät toimimaan poikkeuksellisessa murrostilanteessa, koska muotoilun tilanne on usein arkipäivänäkin kaaosta. Maailmahan tarjoaa kaaosta; muotoilun tulevaisuus on siis turvattu.
Muotoilun käytännöt
Crossin (1995) mukaan muotoilija:
- Tuottaa uusia, odottamattomia ratkaisuja
- Sietää epävarmuutta, työskentelee epätäydellisen informaation pohjalta
- Soveltaa mielikuvitusta ja konstruktiivista ennakointia käytännön ongelmiin
- Käyttää piirustuksia ja muita mallintamisen välineitä ongelman ratkaisun keinoina
Oma näkemykseni (Kettunen 2013) korostaa muotoilun sosiaalista luonnetta, jota rakennetaan jatkuvalla tasavertaisuuden rankentamisella, esitysten valmisteluilla ja pitämisellä, kollektiivisella sommittelulla ja tarinan kertomisella. Tarinaa kerrotaan nimenomaan muotoiluprosessista, ei muotoiltavasta objektista. Krippendorfin (2006) mukaan muotoilijan työstä 80% prosenttia liittyy esitysten valmisteluun.
Piirtäminen on muotoilijoiden ainoa supervoima, harvinainen kyky, joka tekee muotoilijasta erityisen innovaatioympäristössä.
Muotoilun diskurssi
Vielä 1990-luvun alussa puhuttiin taideteollisuudesta, ei muotoilusta. Nykyään muotoilu -sanaan törmää monissa yhteyksissä: lauseita muotoillaan ja lakipykäliäkin. Kampaajat ja konsultit ovat mieltyneet kuvaamaan tekemisiään muotoiluna. Samalla kun muotoilu jokapäiväistyy, se laimenee.
Muotoilun sisäinen keskustelu syntyy samalla tavalla kuin johtamisopit ja -työkalut leviävät: media, tutkijat, konsultit ja muotoilijat rakentavat jatkuvasti konstruktiota siitä, mitä muotoilu on nykyajassa. Muotoilu on sosiaalinen konstruktio, ei luonnonlaki.
Muotoilun buzzwordeja ovat olleet estetiikka (1950-luku), tuotekehitys (1960-luku), ergonomia (1970-luku), muotoilujohtaminen (1980-luku), käyttäjäkeskeisyys (1990-luku), innovaatio (2000-luku), muotoiluajattelu ja palvelumuotoilu (2010-luku) ja nyt 2020-luvulla kestävyysmuotoilu.
Mikä on 2030-luvun muotoiludiskurssi?
Lähteet
Buchanan, R. 2001. Design research and the new learning. Design Issues, 17(4), 3–23.
Cross & Clayburn Cross. 1995. Observations of Teamwork and Social Processes in Design. Design Studies, 16(2), 143-170.
Kettunen, I. 2013. Mielekkyyden muotoilu. Aatepaja.
Krippendenorf, K. 2006. The Semantic Turn: A New Foundation for Design. Taylor & Francis.
Mortati, M. 2022. New Design Knowledge and the Fifth Order of Design. Design Issues, 38(4): 21-34.
Niiniluoto, I. 2020. Tekniikan filosofia. Gaudeamus.
Ornamo, 2024. https://www.ornamo.fi/artikkeli/muotoiluyritykset-kokevat-haasteita-talouden-taantumassa-digitaalinen-muotoilu-tuo-toivoa/
Storås, N. 2024. Voiko tekoälyllä olla hyvä maku? HS Visio 29.12.2024. https://www.hs.fi/visio/art-2000010897173.html
Rylander Eklund, A., Navarro Aguiar, U. & Amacker, A. 2022. Design thinking as sensemaking: Developing a pragmatist theory of practice to (re)introduce sensibility. Journal of Product Innovation Management, 39(1), 24-43.
Weick, K. 2001. Making Sense of Organizations. Blackwell.
Kuvituskuva: luotu Chat GPT -tekoälyllä kuvauksella nuori androgyyni muotoilija pohtii henry moore tyyppisen teoksensa vierellä.